Reiluuden liiga on…

aloite, jonka tehtävä on edistää oikeudenmukaista ja vastuullista työelämää sekä reilumpaa kasvua. Tiedostamme nykyisen työelämän moninaiset haasteet, mutta muutos kaipaa sanojen lisäksi enemmän tekoja.

Tiedämme, että ratkaisut ovat pysyvämpiä ja muutos nopeampaa, kun yhdistämme eri sidosryhmien – asiakkaan, työntekijän, työnantajan, omistajien ja yhteiskunnan näkökulmia toisiinsa. Emme ole työnantajien tai työntekijöiden, vaan reiluuden puolella.

Tarvitsemme omaa napaa laajempia ratkaisuja, eli reiluutta. Siksi kutsumme mukaan kaikki työelämän kehityksestä kiinnostuneet. Reiluuden Liiga on paineeton tila ja avoin foorumi – keskustelualusta parhaista käytännön ratkaisuista työelämän eri haasteisiin.

Tavoitteemme on kerätä Suomen suurin pankki käytännön ratkaisuja, joilla saavutetaan parempaa työelämää ja reilumpaa kasvua myös tuleville sukupolville. Eli merkittävästi parempaa kasvua, jossa kaikki ovat mukana.

Jes, minulla on ajatus!

Olemme avoimia kaikenlaiselle yhteistyölle aloitteemme parissa. Lähetä terveisiä, anna palautetta tai jaa ideasi – olemme sinuun yhteydessä, mikäli ajatuksesi ajaa Reiluuden Liigan tavoitteita.

Tiedämme, että sinulle tulee jo paljon sähköpostia. Siksi emme pommita sinua mainoksilla, uutiskirjeillä tai muulla massaviestinnällä. Ajankohtaisimmat uutiset ja keskustelut käydään LinkedIn-ryhmässämme.